Galleria Bryggeri: ja uutta elämää maalauksissani

Uudelleen sommiteltuja kuvioita kirpputorilta löytämistäni pöytäliinoista maalauksissani

MarjaLeena Pohjola-Valkola, opiskellut ja valmistunut Suomen taideakatemian koulusta maalauslinjalta vuonna 1984. Pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä niin Suomessa, kuin ulkomailla,mm.Virossa, Liettuassa, Italiassa, Tanskassa ja osallistunut yhteis- ja ryhmänäyttelyihin useissa maissa.

Hän on kotoisin Keski-Suomesta, Multialta, jossa myös viettää paljon aikaa lapsuudenkodissaan järven rannalla isojen koívujen katveessa.

Hän asuu nykyään Helsingissä, mutta on asunut n. 40 vuotta Espoossa ja kuuluu Espoon kuvataiteilijoihin , Helsingin taiteilijaseuraan sekä Taidemaalariliittoon.

Leave a comment