Galleri Bryggeri Heinäkuussa Romanssi Heidi Krogeruksen öljymaalauksia Kesäkuussa Kukkien kuiske Helena Rajalinnan kukkamaalauksia Galleria Skolan Kesä-heinäkuussa Kalassa , neljän taiteilijan yhteisnäyttely, esillä keramiikkaa, grafiikkaa, öljymaalauksia ja gyotaku-sekatekniikkaa. Taiteilijoina Anita Andsten, Heidi Krogerus, Leena Pesonen ja Helena Rajalinna. Elokuussa Helena Rajalinnan Konstrundan- näyttely
Puiden elämä on taikuutta. Juuristonsa avulla puut viestivät toisilleen ja auttavat toisiaan kuljettamalla ravinteita tarvitseville. Sienirihmastot toimivat yhteistyössä puiden juuriston kanssa. Kaikki tämä saa ihmettelemään ja ihastelemaan taikametsän tapahtumia.
Päästä irti arjesta ja rentoudu Artjoogassa! Artjooga yhdistää joogan rentoutumisen ja mielenrauhan luovaan taidetyöskentelyyn. Tavoitteena on nauttiminen, rauhoittuminen ja oman itsensä kuunteleminen. Et tarvitse aiempaa kokemusta joogasta tai taidetyöskentelystä, eikä sinun tarvitse olla taiteellisesti orientoitunut. Sekä joogassa että taidetyöskentelyssä tärkeintä on tekeminen ilman suorittamista tai pakottamista – ei niinkään lopputulos. Tällä kertaa taidetyöskentelyssä tutustutaan “rajattuun palettiin” eli ns. Zornin palettiin, jonka neljästä väristä (valkoinen,…
Vuoden 2024 näyttelyhaku alkaa tammikuussa 2024, lähetä sähköpostilla osoitteeseen artrajalinna@gmail.com kuviasi/linkki sivuillesi ja yhteystietosi sekä kummasta galleriasta ja mistä ajankohdasta (touko-elokuu) olet kiinnostunut. Galleria Bryggerin vuokra 4 vko 400€ Galleria Skolanin vuokra 4 vko 550€ Myyntiprovisio 15% Vuokra-aika on neljä viikkoa maanantai – sunnuntai, varauksen ennakkomaksu 50% hinnasta. Loppumaksu suoritetaan näyttelyn pystytyksen yhteydessä. Peruutus tulee tapahtua 2kk ennen näyttelyajankohtaa (jolloin ennakkomaksu palautetaan). Hintoihin sisältyytapahtumasta…
Akryylikaato –kurssi pariskunnalle Akryylikaato on tekniikka, jossa taidetta luodaan tekemällä akryylimaaleista juoksevia. Pariskunnan tekemän 2-3- värin juokseva maali kaadetaan maalauspohjan päälle levitetyn ”liukumaalin” päälle. ,Tämän jälkeen maalauspohjaa voi kallistella tai pyöritellä tai ”swaipata”. Näin värit kietoutuvat kauniisti toisiinsa muodostaen näyttäviä ja mielenkiintoisia kuvioita. Akryylikaatotekniikalla saa luotua upean taideteoksen jo ensimmäisellä kokeilukerralla! Akryylikaato- kurssi pariskunnille sisältää alkuinfon, tekniikkaopetusta ja kaikki materiaalit. Opetan sinulle 3 akryylikaatotekniikkaa…
Näistä 15 vesivärimaalauksesta koostetulla videolla kisaan…
Vuoden 2023 näyttelyhaku alkaa tammikuussa 2023, lähetä sähköpostilla osoitteeseen artrajalinna@gmail.com kuviasi/linkki sivuillesi ja yhteystietosi sekä kummasta galleriasta ja mistä ajankohdasta (touko-elokuu) olet kiinnostunut. Galleria Bryggerin vuokra 4 vko 350€ Galleria Skolanin vuokra 4 vko 450€ Myyntiprovisio 15% Vuokra-aika on neljä viikkoa maanantai – sunnuntai, varauksen ennakkomaksu 10% hinnasta. Hintoihin sisältyytapahtumasta tiedotus Porvoon tapahtumat- nettisivuille, facebook -sivuille, myyntitoiminta, valvonta Galleria Bryggerissä, nauhoittava kameravalvonta Galleria Skolanissa…
Nyt jännittää. Teokseni Oseam window with crows (150×100) pääsi Uuden Maan Kuvat – myyntinäyttelyyn Kaapelitehtaan Puristamoon ja taitaa olla näyttelyn kookkain teos. Tekniikkana akryylivalutus, -kaato ja -maalaus, hinta vain 950€.
Päästä irti arjesta ja rentoudu Artjoogassa! Artjooga yhdistää joogan rentoutumisen ja mielenrauhan luovaan taidetyöskentelyyn. Tavoitteena on nauttiminen, rauhoittuminen ja oman itsensä kuunteleminen. Et tarvitse aiempaa kokemusta joogasta tai taidetyöskentelystä, eikä sinun tarvitse olla taiteellisesti orientoitunut. Sekä joogassa että taidetyöskentelyssä tärkeintä on tekeminen ilman suorittamista tai pakottamista – ei niinkään lopputulos. Aika Tiistaisin 8., 15., 22. ja 29. marraskuuta 2022 klo 18–20.30 Paikka Kråkö, Galleria…